Pikaopas lukupiirin vetäjälle

Pikaopas lukupiirin vetäjälle

Vuonna 2009 haastattelin yhdeksää lukupiirin vetäjää ja kirjoitin haastatteluihin ja omiin kokemuksiini perustuen artikkelin kirjaan Kirjasto 2010: lukijat, tekstit ja verkko. Aikaa on kulunut yli kymmenen vuotta, mutta lukupiirin vetäminen ei ole juurikaan muuttunut. Tämä kirjoitus on tiivistelmä tuosta artikkelista.

Kuinka perusteellisesti lukupiiriläiset lukevat kirjat?

Kukin lukupiiriläinen lukee kirjan omalla tavallaan. Yksi on saattanut lukea kirjan jopa kahteen kertaan ja tehnyt muistiinpanoja. Toinen lukee viimeiset sivut hätäisesti juuri ennen lukupiirin alkamista. Ja joku ei ole lukenut kirjaa loppuun laisinkaan. Parhaimmillaan lukupiiri on moniääninen, vapaamuotoinen ja erilaisia mielipiteitä kunnioittava yhteisö – sellainen, jossa kaikenlaiset lukijat uskaltavat puhua vapaasti, huolimatta siitä, ovatko lukeneet kirjan loppuun vaiko ei.

Miten lukupiirin kirja valitaan?

Yleensä tapaamista varten valitaan yksi kirja. Joskus – jos ollaan kunnianhimoisia – voidaan valita kaksi tai useampi saman kirjailijan tai aihepiirin kirja, joista lukupiiriläinen voi valita yhden tai yksi on ”pääteos” ja muita voi lukea jos ehtii. Jotkut lukupiirit valitsevat kirjat puoleksi vuodeksi, toiset lukupiirit valitsevat kirjan kerrallaan, jolloin jokaisen lukupiirikerran päätteeksi käydään uuden kirjan valintakeskustelu. Lukupiirin vetäjän roolina on toimia sovittelijana, jos lukupiiri ei tunnu pääsevän ratkaisuun kirjavalinnassa, ja toisaalta myös ehdottaa luettavia kirjoja, jos lukupiiriläiset eivät itse niitä ehdota.

Miten lukupiirissä keskustellaan kirjasta?

Lukupiirin tapaaminen kestää yleensä 1,5–2 tuntia. Tyypillinen tapa keskustella lukupiireissä on nk. ”otetaanpa kierros” -menetelmä. Tämä tarkoittaa, että kukin lukupiiriläinen kertoo vuorollaan, mitä mieltä on kirjasta on ollut ja mitä on kirjaa lukiessaan erityisesti miettinyt. Toiset lukupiiriläiset kommentoivat puhujan sanomisia ja keskustelu rönsyää, kunnes on aika siirtyä seuraavan lukupiiriläisen havaintoihin. Jos lukupiiriläiset ovat puheliaita, saattaa tällä menetelmällä riittää juttua koko tapaamisen ajaksi.

”Et voi välttää tuomasta itseäsi lukemistapahtumaan” kirjoittaa Harold Bloom kirjassaan Lukemisen ylistys, ja lukupiiriläinen peilaakin usein omia tunteitaan ja elämäänsä kirjaan sekä yksilönä että yhteiskunnan jäsenenä. Lukupiirikeskustelujen ihanuus on niiden rönsyilevyys, ja jos puheenaihe on tavalla tai toisella kummunnut kirjasta, se on olennainen. Hyvä ohjenuora aloittelevalle lukupiirin vetäjälle onkin: ”jos keskustelu ei kumpua kirjasta, ohjaa se takaisin kirjaan”. Lukupiiriläiset ovat tulleet keskustelemaan kirjasta ja voivat turhautua jos keskustelu ei pysy asiassa.

Virginia Woolf on puolestaan kuvannut lukemista näin: ”--- there is always a demon in us who whispers, “I hate, I love”, and we cannot silence him”. Lukupiirikeskusteluille ovat tyypillisiä myös voimakkaat tunteidenilmaukset. Hyvään lukupiirietikettiin kuuluu suvaitsevaisuus toisten mielipiteitä kohtaan, eli lukupiirissä ei ole tarkoitus käännyttää toisia oman mielipiteen kannalle. Jos sanan säilä kuitenkin yltyy liian pistäväksi, on vetäjän tehtävä pyrkiä säilyttämään turvallinen keskusteluilmapiiri viheltämällä peli poikki.

Entä jos juttu ei luistakaan?

Yleensä lukupiireissä syntyy keskustelua helposti, mutta uusissa lukupiireissä, joissa jäsenet eivät vielä tunne toisiaan ja arastelevat mielipiteidensä ilmaisua, voi juttu myös loppua kesken. Tällöin lukupiirin vetäjän on otettava keskusteluntökkijän rooli. Tähän voi valmistautua esimerkiksi miettimällä etukäteen kysymyksiä, joita lukupiiriläisille voisi esittää, jos keskustelu ei lähdekään rönsyilemään. Hyväksi havaittu tapa on myös kuunnella keskustelua aktiivisesti koko ajan ja tallentaa mieleen tai muistiinpanoihin, mihin asioihin piiriläiset ovat kiinnittäneet huomiota ja keksiä tarvittaessa lisäkysymyksiä juuri niistä kohdista.

Entä jos joku puhuu liikaa? Ja toinen liian vähän?

Vaikea voi olla tilanne, jossa yksi piiriläinen alkaa dominoida keskustelua. Tällöin vetäjä voi tarttua johonkin hänen lausahdukseensa ja heittää kommentin jollekin toiselle sanomalla ”mitäs Jutta nyt ajattelet tästä”. Ja lukupiireissä – kuten kaikissa keskusteluissa – on aina ihmisiä, jotka ovat muita hiljaisempia. Lukupiirissä saa toki halutessaan olla hiljaakin ja vain kuunnella muita. Toisaalta hiljaisten ihmisten olemista voi helpottaa esimerkiksi kohdistamalla heille kysymyksiä. Hiljainen ihminenhän ei välttämättä ole tarkoituksellisesti hiljaa vaan saattaa jännittää sanomista kohtuuttoman paljon. Harjaantuneessa lukupiirissä piiriläiset saattavat keskeyttää liian puheliaan jäsenen tai huomioida ryhmän hiljaisen jäsenen ilman vetäjän väliintuloakin.