Lukuvinkit: 3 x Tulevaisuus
Kansainvälisen ja kotimaisen ilmastofiktion määrä kasvaa koko ajan. Kirjailija Emma Puikkosen lukuvinkeistä löytyy kolme kotimaista näkökulmaa ekokriisin herättämiin ristiriitoihin ja tulevaisuuskuviin. Lopuksi saamme myös yhden bonussuosituksen ajattelua virkistämään!
Ilmastonmuutokseen liittyvää kirjallisuutta ilmestyy koko ajan enemmän. Kirjailijat, kuten muutkin huolestuneet, yrittävät hahmottaa ekokriisin vaikutuksia luontoon ja ihmiseen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maailmalla on yleistynyt nimitys cli-fi eli climate fiction, ilmastofiktio, jossa ilmasto on yksi olennainen romaanin juoneen vaikuttava seikka.
Ilmastonmuutos on mittakaavansa vuoksi vaikea aihe – se voidaan ratkaista vain globaalisti, joten aiheen hahmottaminen vaatii sekä paikallista että maapallollista ymmärtämistä. Itse olen ajatellut, että yhden ihmisen tarina ei välttämättä riitä kuvaamaan sitä ristiriitojen vyyhtiä, joka ekokriisiin liittyy, joten kamppailen yleensä monien tarinalinjojen kanssa.
Luen sekä suomen- että englanninkielistä cli-fiä tutkiakseni, miten muut kirjailijat ovat aihetta lähestyneet, kuinka he ovat onnistuneet yhdistämään ison ja pienen mittakaavan. Jostain syystä olen omassa kirjoittamisessani jollain tavoin jumittunut nykyhetkeen, ja ihailen ja kadehdin heitä, jotka heilauttavat tarinan reippaasti kuviteltuun tulevaisuuteen!
Lisäksi minua kiinnostaa ilmastofiktiossa tieto ja ajattelu – aihe on niin laaja, että tuntuu että koko ajan voi oppia uutta. Haen myös keinoja ymmärtää itseäni ja tunteitani. Miten opimme elämään, miten käsittelemme sitä perusturvallisuudentunteen murtumista, joka ekokriisiin liittyy?
1. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Teos 2012)
Itärannan Teemestarin kirja ja Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa (Tammi 2005) voidaan ehkä laskea suomenkielisen ilmastofiktion klassikoihin. Itärannan teoksessa eletään kuvitellussa tulevaisuudessa, jossa maailmasta on loppumassa vesi. Ihmisten elämä keskittyy veden saamisen ympärille, ja sen säännöstelyn avulla hallitsee diktatuuri. Päähenkilö Noria kuuluu vanhojen teemestarien sukuun. Meditatiivisen rytmin, hohkavan kuvauksen ja tarinan lisäksi minua viehättivät esineet, joiden avulla maailman muuttunutta tilaa kuvattiin. Tietyt hyönteiset ovat lisääntyneet, ja siksi ulos mennessä tarvitaan hyönteishuput ja vähän pidempien matkojen kulkeminen tapahtuu helipyörällä.
2. Piia Leino: Taivas (S&S 2018)
Leino käsittelee monia nykyajassa jo idullaan näkyviä virtauksia siirtämällä tarinan vuoden 2058 Suomeen. Virtuaalimaailmaan uppoutumisen myötä ihmiset ovat lamaantuneet, eivätkä tunne enää kiinnostusta toisiinsa. Ekokriisi on näkyvissä vallitsevana olosuhteena, johon on täytynyt sopeutua – toisaalta luonto on myös valtaamassa takaisin Helsingin, josta yhteiskunnallinen infrastruktuuri on kaventunut kerjäläisiä vahtiviin vartijoihin. Nykyisenkaltainen kuluttaminen on kirjan hahmoille omituiselta tuntuva muisto, ja ruokavalio perustuu paikallisiin vihanneksiin ja sirkkoihin. Dystopiamaailman sijoittuminen tuttuihin maisemiin on vaikuttavaa.
3. Matias Riikonen: Suuri fuuga (Aula & co 2017)
Rakenteella ja kielellä leikittelevä ilmastonmuutosromaani vyöryttää esiin ikisateisen leiräntäaluemaiseman Ruovedellä. Teos vaatii paneutumista, tätä voisi suositella kokeneellekin lukijalle. Teoksen nimi ja rakenne viittaavat Beethovenin Suureen fuugaan. Omassa lukupiirissäni kirjasta syntyi mehevä keskustelu, ja Matias Riikonen kirjoittaa komeaa lausetta.
+ bonuskirja! Pauliina Haasjoki: Himmeä sininen piste (Poesia 2019)
Teoksen nimi on peräisin valokuvasta, jonka avaruusluotain Voyager otti maapallosta. Maapallo on kaikkeuden keskellä pieni, vähän sinisempi piste. Haasjoki käsittelee esseeteoksessaan maapallollisia ilmiöitä viisaasti ja kirkkaasti pohdiskellen. Ympäristökatastrofin lisäksi aiheina ovat mm. suhde avaruuteen, tulevaisuuteen ja toisiin lajeihin. Koin teoksen kauniiksi ja maadoittavaksi: tämän kirjan kanssa pystyn olemaan tässä ajassa, lähestymään rauhassa nykyhetken moninaisia kysymyksiä.
Teksti: Emma Puikkonen